lauantai 7. helmikuuta 2009

KOTONA!

Vaikka kotona ollaan oltu nyt jo päälle vuorokausi, niin pitäisi ehkä tehdä viimeinen päivytys paluumatkasta Suomeen.

Torstaina heräsin jo yhdeksältä, kävin suihkussa ja pakkailin loppuja omia tavaroitani. Aamulla ehdittiin tappeleen Essin kanssa oikein ruhtinaallisestikin, ennen kuin lähdettiin Rockportista. Tänään oli myös Johnin syntymäpäivä, joten aamupalaksi oli muffineja, joissa oli kynttilät :D Lähdettiin Rockportista himan ennen yhtä. Käytiin ensin postissa postittamassa laatikollinen kirjoja kotiin, koska matkalaukut olisivat muuten ollut aivan liian painavia. Ajomatka lentokentälle kesti melkein tunnin, josta minä ainakin nukuin puolet. John ja Betty vain jättivät meidät kentälle, eivätkä tulleet check-in terminaaliin asti hyvästelemään. Jouduttiin check-innissä vielä vähän uudelleen sijoittamaan muutamia tavaraoita, sillä mun käsimatkalaukku olikin liian painava koneiden painorajoitusten mukaan. Lopulta saatiin kaikki laukut mukaan ilman mitään lisämaksujakaan! Turvatarkastus olikin perusteellinen, sillä lentoyhtiö (eli siis se tosi ihana check-in virkailija) oli valinnut meidät kunnolla tarkasteltavaksi. Meidän kaikki käsimatkatavarat käytiin kunnolla läpi ja tehtiin kunnon ruumiintarkastus. Lollottavaa puuhaa. Ihan kun ne sieltä muka mitään löytäisi.
Meillä oli noin puolitoista tuntia ennen koneen lähtöä, joten käytiin terminaalissa sijaitsevassa ravintolassa syömässä alkupalat. Koneessa kuitenkin tarjoiltaisi ruokaa, eli ei kauheesti viittitty kuitenkaan syödä. Essi otti nachoja mistä minäkin varastin pari, ja minä otin itty bitty burgereita. Ostin vielä sikakalliita Oreoita kotiin. Portilla tavattiin yksi suomalainen mies, joka asui Bostonissa ja oli tulossa käymään Suomessa. Istuttiin sen kanssa ja juteltiin hetki, kunnes boarding alkoikin jo.
Meillä oli Essin kanssa oma penkkirivi, koska kone ei ollut ihan kokonaan täysi. Mulla iski jo heti kauhee ADHD ja koneessahan on tunnetusti tylsää. Viihdytin itseäni jammailemalla lentokoneen 6-kanavan klubimiksien tahdissa, tai kuuntelemalla 14-kanavalta kultaisia hittejä tai 5. ja 7. kanavien pop ja rock hittejä. Jossain vaiheessa tuli ruokakin, vaihtoehtoina kanaa tai pastaa. EI TOSTA VOI VALITA!! Valitsin kuitenkin kanan, joka osottautui surkeeksi valinnaksi. Boo. Onneks jälkkäriks olis suklaamousee ja puoliksi jäätynyt mansikka. Leffatarjonnassa oli jopa yksi leffa, koska matka kesti vain 6 tuntia. Katsottiin Woody Allenin leffa Vicky Cristina Barcelona. Sen leffan jälkeen tajusin että Match Pointissa oli jopa juoni, meinaan tästä leffasta en tajunnut mitään. Torkuin hieman, kuuntelin omaa musiikkia... Ikkunan takana oli pimeää. Joskus tuli snack, joka sisälsi hedelmäsalaattia (YKSI mustikka!) ja leipää. Kone alkoi lähestymään Frankfurtia, jossa ilmeisesti satoi. Kello oli paikallista aikaa jotain 5 aamuyöstä. Amerikassa itärannikolla joku normaali siis harkitsisi vasta nukkumaan menoa, mutta meidänpä piti pysyä hereillä koska edessä oli kokonaan uusi päivä!
Frankfurtissa meillä oli neljän tunnin vaihto, joka meni lähinnä hengaillessa. Ostin toffifeeta ja hajuvettä. Lento Helsinkiin kesti noin kaksi ja puoli tuntia. Kone oli täynnä suomalaisia, paria eestiläistä lukuunottamatta. Nukuin koko matkan. Essi luki kirjaa, jonka olin pakottanut sen lukemaan (Kristianin nuoruusvuodet). Suomessa oltiin noin yhden aikaan päivällä. Kaikki tavarat tuli hyvin. Mitään ei hukkunut, mitään ei puuttunut. Odoteltiin vähän aikaa äitiä ja isää, jotka tulivat Volvolla hakemaan meitä. Ei mikään älynväläys, sillä Renaultin takakontti olisi ollut isompi, ottaen huomioon että meillä oli 2 kovaa matkalaukkua ja 2 urheilukassia, plus käsimatkalaukut. Saatiin kaikki kuitenkin ihmeellisesti ängettyä autoon ja ajettiin Hämeenlinnaan mummulle ja paapalle, jossa saatiin herkullinen ja perinteinen lihapulla-ateria. Takaisin kotona oltiin noin kuuden aikaan.

Kiitos seurastanne. Matka oli miellyttävä.
:)
Anna

torstai 5. helmikuuta 2009

YHTÄÄN CUPCAKEE EN OO MUUTEN TÄÄLLÄ SAANU :<<

Mumsmums

Eilen ei tosiaankaan tehty mitään. Ulkona pyrytti yöhön asti, joten pysyttiin sisällä koko päivä. Katottiin TVtä ja syötiin illalliseks mustikkapannukakkuja.

Tänään herättiin jo kymmeneltä. Lähdettiin yhdeltätoista North Shoreen, syömään The Cheesecake Factoryyn. Koska tää on meidän matkan viimeinen kokonainen päivä niin haluttiin juustokakkumestaan vielä kerran, ja koska Erkkilät on ollut niin ystävällisiä meille, niin me tarjottiin. Tosin, John oli töissä joten vaan Betty oli meidän mukana. Haha. Kierrettiin ympäri viereinen ostari ja ostettiin vielä palaset juustokakkua mukaan ennen kuin palattin takaisin Rockportiin.
Kotimatkalla käytiin Gloucesterissa Bettyn suomenkielen opettajan, Kirstin, luona. Oli aika hassua koska se ei osannut enää suomea kauheen hyvin, mutta se puhui englantia suomalaisella aksentilla. Oltiin siellä hetki ja palattiin sitten Rockportiin. Kämpillä hengailtiin tunti, pari, jonka jälkeen lähdettiin Johnin ja Bettyn kanssa portugalilaiseen ravintolaan illalliselle. Taisin olla vielä ihan täys lounaasta, joten en jaksanut kauheesti illallista ja kun ajatuksissa oli vielä iltapalaks juustokakkuakin! Tarjoilijan mielestä mulla ja Essillä on söpöt aksentit...
Ruuan jälkeen mentiin paikalliselle lukiolle kuuntelemaan big band konserttia. Mulle tuli ihan ikävä omia Lancs kavereita...
Nyt Essi uudelleen pakkaa elämäänsä että painorajoitukset jokaista laukkua kohden olisi lentoyhtiöille mieleiset.. saas nähdä miten käy. Katsottiin LOST ja oivoi oli taas jännä jakso! Mikäköhän kausi täällä menee.. Viides?

Huomenna lähdetään vissiin joskus puolenpäivän aikaan ajaan Bostoniin. Lento Suomeen lähtee 16:35.

Ädjöö.
Anna

tiistai 3. helmikuuta 2009

Winter Wonderland

Terveisiä Rockportista! Maisema on kuin postikortista, lunta on paljon ja vieläkin näkyy jouluvaloja ikkunoissa. Koska tässä on pari päivää vierähtänyt ilman päivytyksiä, pistän tässä hieman koostetta tapahtumista..

Sunnuntaina herättiin ja pakattiin. Raahasimme tavaramme ja itsemme Penn Stationille, joka sijaitsee Madison Square Gardenin yhteydessä. Alunperin meidän piti mennä BoltBusilla Bostoniin, mutta bussi joka meidän oli tarkoitus ottaa, olikin loppuunmyyty. Löydettiin kuitenkin edellisenä iltana netistä MegaBus joka meni myös yhtä halvalla New Yorkista Bostoniin. Asetuimme Bostonin bussin jonoon, mutta kävikin ilmi, että olimme ostaneet liput 11.30 PM bussiin emmekä 11.30 am. No oi voi. Jono bussiin oli pitkä ja jouduimme stand-by jonoon, mikäli haluaisimme kyseiseen 11.30am bussiin. Ensimmäinen bussi täyttyi ja porukkaa oli vielä yllin kyllin. Paikalle tilattiin toinen bussi, mutta se saapuisi vasta 10-20 minuutin päästä. Kävin ostamsssa Penn Stationilta meille juotavaa ja huomasin, ettää junia Bostoniin lähtisi ainakin klo 12.03 ja klo 1. Hinnat juniin oli hieman päälle 100 USD/hlö paikkeilla, ja palasin Essin luo neuvottelemaan asiasta.
Päätimme hylätä pitkät bussijonot ja siirryimme ostamaan kalliita junalippuja 4 tunnin junamatkalle. Koska aikaa oli ainakin tunti ennen junan lähtöä, päätimme käydä syömässä jotain pientä jossakin. Päädyimme Food Courtilla PizzaHutiin. Raide julkaistiin taululle vain 15 minuutia ennen junan lähtöä. Siirryimme raiteelle 11W ja menimme viimeiseen vaunuun, mistä emme kuitenkaan saaneet vierekkäisiä paikkoja, sillä junakin oli tosi täysi. Istuttiin kuitenkin peräkkäin. (Täällä junissa on paljon isompi jalkatila, mutta muuten systeemit kusee. Kyl Euroopassa on paljon paremmat junat ja systeemit.) Matka kului lähinnä musiikkia kuunnellessa ja nukkuessa... Essi kai luki Twilight kirjaa. Matkalla väiteltiin myös missä Simpsonien Springfield sijaitsee, koska ko. juna meni myös Springfieldiin (taisiis jonnekin lähelle mistä piti vaihtaa juna).
John & Betty oli vastassa Boston South Stationilla. Käytiin aseman 5. kerroksessa, mihin Essi oli lähettänyt 3 muuta matkalaukkuaan aiemmin Teksasista, ettei sen tarvis raahata kaikkia tavaroitaan mukanaan. Greyhoundin toimisto olikin mennyt VARTTI sitten kiinni, vaikka netissä sen sanottiin olevan auki 24h. No, päätettiin palata huomenna hakemaan laukut ja lähdettiin ajamaan kohti Rockportia. Matkalla Rockportiin syötiin matkalla Kelly's Roast Beef-ravintolassa. Ajettiin Rockportin kesksutan läpi ennen kuin rantauduttiin Johnille ja Bettylle. Essin matkatavarat olikin jo täällä, joten eipä meidän tarvikaan mennä huomenna takaisin Bostoniin (hyvästi shoppailukeitaat!).
Illalla vaan juteltiin ja katsottiin Super Bowlin puoliaikashow. John ja Betty siirtyi nukkumaan (tai lukemaan kirjaa tms.) jo ennen kymmentä, mutta mä ja Essi jäätiin olohuoneeseen katsomaan televisiota. Nukahdin kuitenkin jo ennen Yksin Kotona 2:n puoliväliä ja siirryin nukkumaan. Essi seurasi joskus myöhemmin perässä.

Maanantaiaamuna Betty antoi meidän nukkua niin myöhään kun haluttiin. Herättiin noin puoli yksi (eli nukuin 13-14h). Burritobrunssin jälkeen ajettiin Bettyn kanssa jonnekin ja käveltiin vähäsen ja ihasteltiin merimaisemaa, nättejä taloja ja majakkaa. (Essi huom.: "Burritobrunssi" oli oikeasti kana-, kinkku- ja tonnikala-wrappeja, ei ollut burritoita nähnytkään. Lounaan jälkeen me ajettiin Bettyn kanssa Beauportille, jossa se on kesäsin töissä. Parkeerattiin auto Beauportin parkkipaikalle ja käveltiin melkeinpä koko matka Eastern Pointin majakalle, käännyttiin sitten takas hieman ennen kun tultiin majakalle ja palattiin autolle. Ajettiin autolla majakalle ja käännyttiin sen parkkipaikalla ympäri.) Ajettiin vähän ympäri ja käveltiin vielä vähän keskustassa. Rockport on kuitenkin enemmän kesäkaupunki, joten 90% putiikeista oli kiinni. Ei se mitään, maisema oli kuitenkin nätti. Tultiin takaisin 'kotiin' ja juteltiin Bettyn suomen opinnoista ja kaikesta. Kuudelta lähdettiin hakemaan Elena ja mentiin Gloucesteriin syömään meksikolaista Jalopeno's nimiseen ravintolaan. Ruoka oli hyvää ja istuttiin siellä kauan vain jutellen. Käytiin jälkiruualla Friendly's nimisessä jäätelö&diner-paikassa. Heitettiin Elena takaisin kotiin ja mekin ajettiin kotiin. Katsottiin Johnin kanssa 24, jonka jälkeen mut ja Essi jätettiin taas kaksin olohuoneeseen kissojen, TVn ja kaukosäätimen kanssa.

Tänään, eli tiistaina, nukuttiin taas myöhään. Lounaaks syötiin spagettia ja jau..tomaattikastiketta. Löydettiin jonkun naapurin langaton netti, eli jee! Näyettiin Johnille ja Bettylle kuvia meidän reissusta, puhuttiin puhelimessa Bettyn suomenkielen opettajan kanssa.. ja nyt kirjottelen tätä. Täällä on kauheesti lunta ja koko ajan pyryttää lisää. Mitään ei olla oikeestaan tehty tai suunniteltu. Enää pari päivää jäljellä...

Anna

lauantai 31. tammikuuta 2009

R.I.P. Pikkuvarpaat

Sorgen pallurat. En jaksanut eilen kirjottaa mitään ja tänä aamuna olin aivan liian väsy. Joten pitääpi nyt sitten sepostella kahden päivän edestä.

Kuinka yllättävää onkaan, että aion sanoa että eilen nukuttiin taas myöhään. Näin teimme. Heti kun iltapäivällä pääsimme pois hotellista, suuntasimme metrolla kulkumme etelä-Manhattanille, josta otettiin lautta Staten Islandille. Matka yhteen suuntaan kesti noin 20 minuuttia ja kun päästiin Staten Islandille, teimme vain u-käännöksen ja palattiin samalla lautalla takaisin Manhattanille. Reissun tarkoitus oli siis vain nähdä Vapauden Patsas ja syödä lautalla nachot.
Lauttailun jälkeen otettiin metro Canal Streetille ja käveltiin ympäriläpi SoHoa, East Villagea ja Greenwich Villagea. Sattui aika jännä juttu myös, koska olin asettanut itselleni $35 rajan uusien Conversien suhteen ja ja löydettiin kauppa mistä niitä sai $20-30!! Ei näitä voinut jättää kauppaan..
Sitten alkoikin jo tulla kiire Grand Central rautatieasemalle, missä tavattiin Henna ja Miia klo 1820. Grand Central oli iso. Melkein samanlainen kuin Madagascar leffassa. Käytiin nopsaa hotellilla heittämässä ylimääräiset kengät pois ja hypättiin sitten metroon, tarkoituksena mennä syömään Little Italyyn. Lähdettiin kuitenkin fiksuina väärään suuntaan ja päädyttiin East Villageen. Miia rohkeana kysyi vastaantulevalta neuvoa ja se kertoi meille kolmen hyvän, mutta pienen, italialaisen nimen ja ohjeisti meitä. Kaksi ensimmäistä oli ihan täys ja kolmas, Max's, oli myös täys mutta saatiin pöytä pienen odottelun jälkeen. Se tosiaan oli italialainen, tunnelma oli tiivis ja ruoka hyvää. Otettiin ihan alkuruuat, pääruuat ja jälkkärit. Muut otti jälkkäriks tylsää jätskiä ja mä otin Creme Bruleen. Muistuttakaa mua, etten ota sitä enää. On vähän ällömakeeta. Kello olikin yhtäkkiä ihan kauheen paljon ja otettiin nopsaa taksi ravintolan edestä. Kello oli jo lähempänä keskiyötä ja Henna ja Miia ei muisttanut monelta niillä menee juna kotiin, mutta muisteli että joskus 5-10 yli 12, joten tuli kiire. Ei ehditty sanomaan kunnolla hyvästejä koska ne juoksi junaan, mä ja Essi jäätiin ihmetteleen et mitäs nyt.. Otettiin sit metro takaisin hotellille ja yritettiin mennä nukkumaan 'aikasin' mut puhuttiin tosi myöhään kaikkee..

Tänään me sit herättiin aikasin, koska meidän piti mennä yrittämään lippuja Saturday Night Liveen! NBC Studiolla piti olla viimeistään klo 7 jos lippuja halajaa ja oltiinkin siellä tarpeeks aikaisin. Jono oli vaan noin, öö, ehkä 20 kertaa isompi kuin keskiviikkona Conan O'Brieniin jonottaessa! Eipä sitten saatu lippuja, kaikki meni, myös pukuharjoitusten ja livenäytöksen.. Joten palailtiin sitten vaan hotellille. Käytiin syömässä aamupala ja palattiin huoneeseen. Mä nukahdin.
Heräsin puoli 2 kun Hakasen Sanna (siis, Hakasen leipomo, onko tuttu? :D ) soitti mulle ja sovittiin että tavataan kahdelta Rockefeller Centerillä ja mennään lounaalle. Meille tuli melkein kiire, koska olin ihan unenpöpperössä vaikka Essi oli yrittänyt herätellä mua melkein kaks tuntia ennen sitä..
Yritettiin löytää jotain mukavaa lounaspaikkaa, mutta päädyttiin Sbarroon syömään pientä italialaista. Ei oikeestaan hengattu sen enempää Sannan ja sen kaverin kanssa ja lähdettiin eri suuntiin jatkamaan päiväämme.
Essin kanssa lähdettiin katsastamaan Central Parkia. Ensimmäinen kohteemme oli Alice in Wonderland patsas. Se oli ihan nätti :) Sen jälkeen kävimme H.C. Andersenin patsaalla. Istahdin papan syliinkin kuvaa varten, mut mun peppu jääty koska se patsas oli niin kylmä. Sen jälkeen mentiin Metropolitan Museum of Artiin lämmittelemään. Maksoin äidin luottokortilla, koska se on aina sanonut kuinka museot ovat yleissivistäviä ja yleissivistys on tärkeää. Kahviteltiin myöskin kahviossa siinä keskiaikaisten patsaiden ja egyptiläisten papyrysten ohella. Museokierroksen jälkeen ulkona oli jo hyvin pimeää ja oltiin kävelty jo ihan tarpeeks että mun pikkuvarpaat oli jo rakkojen rakoilla ja ihan kuolleet. Olisin ollu valmis ottaan taksin museolta, mutta päädyttiin kävelemään puiston läpi länsipuolelle ja nappaamaan siitä metro.. Mutta en tiedä mikä oli vialla mutta Downtowniinpäin ei mennytkään metroja. Joten! Otimme BUSSIN! hohoo. Matkasimme Times Squarelle, mistä ostimme TKTS boothista liput The Little Mermaid musikaaliin, joka alkaisi noin puolen tunnin päästä. Ei siinä kyllä kauheesti ehditty ihmettelemään ennen kuin piti olla jo teatterilla, joka onneks oli ihan vieressä.
Meidän lisäks musikaalia oli katsomassa ehkä enimmäkseen sellaisia lapsiperheitä, joissa lapset ovat alle 12-vuotiaita. Että tunsin oloni taas ylpeeksi Disney faniksi! Musikaali oli ihan jees, jokseenkin muuteltu elokuvasta.. Mutta oli kyllä hyvä! Shown jälkeen käveltiin Times Squaren toiselle puolelle Thank God It's Fridaysiin syömään. Syötiin nopea illallinen ja käveltiin hotellille, koska metro ei vieläkään kulkenut. Kiirehdittiin matka hotellille että ehtisimme katsomaan SNL:n, joka osottautuikin aika surkeaksi jaksoksi.. Onneks ei päästy sinne! Yyyyyy.

Heath Ledger on muuten ihana! Katsotaan tässä parhaillaan Ritarin Tarinaa tbs:ltä. Awwww.

perjantai 30. tammikuuta 2009

Enää viikko!

Oli muuten jännä Conanin jakso eilen telkkarissa. Nähtiin ittemme siellä eikä kaikkia sketsejä näytetty TVssä mitä näytettiin studiossa! Missaatte nytten paavin laulamassa Chocolate Rainia..

Meidän hotellissa ei muuten ole 13. kerrosta! Löytyy 10, 11, 12 ja 14..

Tänään oli siis alkuperäisen suunnitelman mukaan tarkoitus tavata Lauren ja Dan, mutta ikävä kyllä hommat meni puihin. Sen takia meillä ei myöskään ollut mikään kiire herätä aamulla, ja muutenkin koska tunsin oloni hieman kipeäksi niin lepäsin sitten niin paljon kun jaksoin...
Mentiin sitten iltapäivällä Queensiin, koska sinne pääsee kätevästi metrolla ja siellä on Hot Topic. Taisi olla tämän matkan viimeinen Hot Topic-reissu. Olihan se hieman haikeeta mutta nyt on paidat Saaralle ja Karille (ja ite en ostanu kuin tarran!). Käveltiin ostari ympäri, löydettiin myös äidille tuliainen. Se on halunnut semmosta jo kauan.. Hehe. Käytiin myöskin apteekissa ja tavaraa tarttu $63 edestä.. APTEEKISTA! Miten on mahdollista? :D
Palattiin takaisin Manhattanille, heitettiin ostokset hotellille 32. kadulle ja lähdettiin 34. kadulla sijaitsevaan leffateatteriin. Mentiin katsomaan Bride Wars. Vihdoin alennuin siihen romanttiseen hömppään. Otettiin evääks nachot taas. Mutta se leffa oli oikeesti hyvä (tyttöleffaks)! Jopa MINÄ sanon niin! omg. Menkääpä siis katsomaan, kun se saapuu Suomeen... 6. helmikuuta. Leffa loppui puoli kymmenen, joka ei oikeestaan enää ole mikään illallisaika, joten syötiin illalliseksi pizza slicet ja valkosipulileipäpallot Little Italysta, joka löytyy ihan hotellin kulman takana.

Nyt ollaan suunniteltu huomista ja öö, ei oikeestaan tehty mitään.

Mutta. Rakkaat ystävät, sukulaiset. Matkaa on enää jäljellä viikko. Niin hauskaa (ja uuvuttavaa) kuin tämän blogin kirjoittaminen onkin ollut, ei tätä huvia enää kestä kauaa.. Muutama hassu päivytys enää ja se on ohi. Otamme tämän faktan vastaan raskain sydämin..

Kuka lähtee mun kaa ens viikon pe baariin?

torstai 29. tammikuuta 2009

Conan O'Brien!

Hei hou!
Aamu alkoi hyvin! Herättiin kahdeksalta ja oltiin jo ennen yhdeksää NBC Studiosin edessä jonossa jonottamassa stand-by lippuja illan Conan O'Brien show'hun. Saatiin liput 7 ja 8, eli jono oli oikeasti lyhyt. Takaisin studiolla piti olla ohjeiden mukaan neljältä, mutta lipussa luki 2.45.
Koska aamu oli tosi räntäinen ja sateinen, eli huono, oli kengätkin sukkia myöten ihan märät. Sen takia pitikin suunnata askeleet Manhattan Malliin etsimään uusia kenkiä. Ostin Airwalkit. Ne on ihan nätit eikä ees kauheen kalliit. Mut oli pakko saada uudet kengät joten... tidii. Palattiin sitten takaisin hotellille jotta saatiin kengät vaihdettua ja housunpuntit kuivatettua.
Otin siinä sitten pienet torkut ennen kuin jatkettiin matkaa. Käytiin haukkaamassa lounasta Wendy'sillä. En tajua miks niiden jauhelihapihvit on neliön muotoisia... Mutta siitä mentiin sitten takaisin NBC studiolle, ja koska ei haluttu ottaa riskiä niin mentiin jo varttia vaille kolmeksi. Meidän numerot kirjattiin johonkin listaan ja sanottiin et tulkaa takaisin puoli viisi. Siihen asti meillä oli siis vapaata, joten käytiin NBC storessa, josta ostin hienon lääkeruiskun muotoisen kynän! Kävin myös testaamassa Dunkin' Donutsin donitsin. Palattiin sitten vähän neljän jälkeen jo studiolle, jossa asetuttiin jonoon. Onneks oltiin 7 & 8, sillä yllättävästi jonossa alkoikin olemaan jo lähempänä kolmeakymmentä (tai jopa neljääkymmentä) ihmistä. Seistiin jonossa aika pitkään ja välillä käytiin antamassa jotain ohjeita. Lopulta meille jaettiin violetit rannekkeet ja varsinaiset liput ja ohjattiin turvataskastuksen läpi hissilla kerrokseen 7 ja sieltä studioon.
Ennen showta meitä vähän lämmiteltiin tunnelmaan kyselemällä mistäpäin yleisö on kotoisin ja kertomalla huonoja vitsejä. Tämän hoiti siis vissiin jonkun sortin palkattu lämmittelijä. Vähän ajan päästä Conan tuli esittelemään itsensä ja kertoi pari hauskaa juttua. Normaalin 7-hengen orkesterin sijasta paikalla oli vain 4.. Pian aloitettiin ohjelman nauhoittaminen ja ohjelman aluksi Conan valitsi yleisöstä 3 vapaaehtoista paikkaamaan puuttuvia orkesterin jäseniä, jotka sai istua ja leikkiä puhallinosastoa koko ohjelman ajan. Conanin vieraana oli Lostista Katen näyttelijä ja Entouragesta se yks.. En tunne näitä näyttelijöitä niin hyvin kuin Essi. Musiikkiesiintyjä oli Cold War Kids. Oli ihan hauska kokemus. Ohjelman kuvaaminen kesti ehkäpää... tunnin? vähän päälle? emt, kännykät piti pistää pois päältä joten en nähnyt kelloa.
Shown jälkeen käytiin Subwayssa syömässä ja suunnattiin takas hotellille. Musta tuntuu et aamuinen kokemus teki musta hieman kipeen koska kurkku on nyt tosi kipee ja väsyttää ja muutenkin sellanen kipee olo. Oon jo koomannut hieman ja nyt tuijotellaan vaan töllöä.

Lauren perui huomisen tapaamisen, koska hänkin on tullut kipeäksi joten huomenna koko päivä aikaa shoppailla!